MiikaNet tutustui Windows 8 betaan

MiikaNetissä otettiin hiiri vähemmän kauniiseen käteen ja asennettiin Windows 8 BETA. Melkonen hetki vietettiinkin sitä tutkiessa, mutta lopuksi MiikaNettiin ilmestyi juttu aiheesta suoraan JuttuStagelle. Kannattaa kokeilla Windows 8 betaa jos siihen vain on mahdollisuus

» MiikaNet Tutki: Windows 8
0 kommenttia
Kirjoitettu 1.3.2012

Mukava kahdeksikko

MiikaNetin kahdeksas versio on nyt tässä. Se on tulos pitkästä prosessista, jonka aikana oli tarkoitus luoda yksinkertaisempi, modernimpi ja kevyempi MiikaNet. Kahdeksikkoversion nimi on SimpleCat ja se on täysin MiikaNet Productionsin omaa ja viimeisintä www-sivuosaamista. Sivusto koostuu vuoden alussa kehitetystä uudesta sivujärjestelmästä, joka tekee sivuston käyttämisestä nopeaa, tyylikästä ja sujuvaa.

Uudistuksen myötä MiikaNettiin pääsee jatkossa osoitteella miikanet.com. Domain on hankittu kokonaan sivuston tuottamilla mainostuloilla. Ei liene mitään parempaa sijoituskohdetta mainostuloille. Kiitos tästäkin kuuluu tietysti sivustolla vierailijoille.

Tämän pohjan myötä MiikaNet tulee takaisin, hyvät ihmiset. Se tulee entistäkin omaperäisempänä, mutta silti perinteisenä internet-sivustona takaisin niin viikonloppuiltoihin kuin arkiaamuihin. Tässä se nyt on. MiikaNet 8.0. Meille suomalaisille.
0 kommenttia
Kirjoitettu 29.1.2012

MiikaNet 8.0 tulossa

MiikaNet Productions kehittää parhaillaan MiikaNet-sivuston kahdeksatta versiota. Viime kuukausien aikana sivustolla ei ole tapahtunut juuri mitään, joten kehitystyön tarkoituksena on saada sivusto elpymään takaisin aktiiviseksi.

MiikaNetin kahdeksas versio tulee yksinkertaistamaan ja teknisesti keventämään sivustoa merkittävästi. Lisäksi sivustolle on kaavailtu suuria sisältöön vaikuttavia uudistuksia sekä isoja siivoustalkoita.

MiikaNet on vanhin (aloitettu 2006) ja edelleen suosituin MiikaNet Productions -sivusto, joka jättää kilpailijansa melko selvällä erolla jälkeensä. Tämä alkavalla viikolla kuusi vuotta täyttävä sivusto tarjoaa viihdettä ja hyötytavaraa omalaatuisella tavallaan ja tekee sitä vielä toivottavasti monta vuotta.
0 kommenttia
Kirjoitettu 15.1.2012

Hyötyohjelmat päivittyivät

Viimein meleko pitkän hiljaisen jakson jälkeen, alkaa MiikaNetissä tapahtua jälleen. Nyt on käynyt niin, että hyötyosion hyötyohjelmat kokivat päivityksen ja ne mm. organisoitiin ja arvosteltiin uudelleen. Koe ilmaisohjelmien herkkupalat MiikaNetin avustamana.

» Parhaimmat hyötyohjelmat
0 kommenttia
Kirjoitettu 20.11.2011

miikanetproductions.com on täällä

MiikaNet Productions on vihdoin ja viimein hankkinut oman verkkotunnuksensa. Uusi miikanetproductions.com -osoite aloittaa toimintansa välittömästi eikä edellytä toimenpiteitä sivustoilla tai palveluissa. Vanhat lyhytosoitteet ovat silti normaalisti käytettävissä.

MiikaNet Productions DOT com - It's Time To Be Great !
0 kommenttia
Kirjoitettu 28.9.2011

<< Previous 1 2 Next >>

Mainos

Vaihdot

Paranormaali Blogi Liity/Kaikki
0.018330 sViim. muokattu 24.2.2012 (18:54) ↑ Ylös Käyttöehdot MiikaNet Productions Web Design 2006-2012 ©